Lahjoitus Alfa Romeon 100-vuotismonumenttia varten

Monumento Centenario Alfa Romeo

Italialaisen ”emoklubin” Registro Italiano Alfa Romeo:n jäsenet saivat 23.1.2009 päivätyn RIAR:n presidentti Stefano d´Amicon allekirjoittaman tiedotteen, joka on tarkoitettu myös muille alfisteille ja Alfa Romeo –klubeille ympäri maailman. Tiedotteen aihe on seuraava: Alfa Romeo täyttää 100 vuotta 24.6.2010. Sen johdosta RIAR järjestää kaikkien aikojen mahtavimman kansainvälisen juhlakokouksen Italiassa. Ennakkosuunnitelman mukaan tapahtuma kestää viikon. Sen aikana 24.6.2010 paljastetaan Milanossa arkkitehtikilpailun tuloksena syntynyt monumentti, joka valetaan pronssista. Monumentin teettää ja rahoittaa RIAR (ei Alfa Romeo). Muistomerkin inspiraation lähde on 1950-luvun alun 1900 C52 ”Disco Volante”.

Hanke on varsin arvokas ja RIAR:n varat eivät riitä sen rahoittamiseen. RIAR on nyt kääntynyt omien jäsentensä sekä muiden alfistien ja AR-klubien puoleen voidakseen toteuttaa tämän hankkeen. Kaikki halukkaat voivat osallistua muistomerkin rahoittamiseen lahjoittamalla 60 euroa. Tätä varten on avattu tili, jonka varoja ja niiden käyttöä valvoo milanolainen lakitoimisto.

Jokaisen lahjoittajan nimi kirjoitetaan pergamenttipaperille, joka metallisäiliöön suljettuna muurataan monumentin sisälle. Jokainen lahjoittaja saa lahjoituksestaan todistuksen ja monumentin 1:43-kokoisen numeroidun pienoismallin, jota tehdään tarkalleen lahjoittajien määrän mukaan. Tekemällä lahjoituksen saat sellaisen omaan vitriiniin.

Toivon, että mahdollisimman moni AREF:n jäsen osallistuu tähän historialliseen hankkeeseen ja kulttuuritekoon lahjoittamalla 60 euroa. Sen tuloksena syntyy pysyvä muistomerkki, joka on kunnianosoitus kaikille niille, jotka 100:n vuoden aikana ovat tehneet Alfa Romeosta kuolemattoman legendan. Oheisena on RIAR:n englanninkielinen tiedote ja kaavake, jolla lahjoituksen voi tehdä. Ilman kaavakkeella ilmoitettavia tietoja ei voi saada palautetta RIAR:lta.

Tulosta liitteenä oleva 3-sivuinen RIAR:n tiedote ja lahjoituskaavake. Lahjoittajan on täytettävä kaavake huolellisesti kaikilta osin ja allekirjoitettava se. Siinä on annettu kolme eri tapaa hoitaa maksu. Kaavake ja jäljennös pankkisiirrosta on lähetettävä RIAR:n sihteerille postitse, faxina tai sähköpostina (Fax +39 02 9315564, e-mail: nadia.cattaneo@alfaromeo.com). Kun olet tehnyt lahjoituksen, lähetä myös AREF:lle kopio täyttämästäsi kaavakkeesta. Lahjoittajat julkistetaan AREF:n omassa Alfa Romeon 100-vuotisjuhlassa ja heidän kesken arvotaan palkintoja. Seuraavalla AREF:n italianmatkalla vierailemme tietysti nyt hankittavalla muistomerkillä Lähetä tämä edelleen tuntemillesi alfisteille. Lahjoittaja voi olla kuka tahansa eikä hänen tarvitse olla edes alfisti. Riittää, että tuntee tämän historiallisen hankkeen tärkeäksi ja haluaa tukea sitä 60 euron lahjoituksella. Lahjoituksen voi tehdä 31.5.2010 mennessä. Asiasta on tietoa myös osoitteessa www.riar.it. RIAR:n jäsenenä annan tarvittaessa lisätietoja.

Lahjoituksen saaja: Registro Italiano Alfa Romeo
Saajan IBAN-tilinumero: IT67D0310401603000000820611
Saajan pankin SWIFT/BIC-koodi: DEUTITM1463
Käyttämällä pankkisiirrossa SWIFT/BIC-koodia ei tarvita saajan pankin nimeä ja osoitetta.
Lahjoituksen aihe: Monumento Centenario Alfa Romeo
Jos lähetät lahjoituskaavakkeen ja jäljennöksen tilisiirrosta postitse, on osoite:
Registro Italiano Alfa Romeo (RIAR), Centro Direzionale Alfa Romeo I-20020 Arese (MI), Italia

Sotto il segno Alfa Romeo
Timo Jaatinen, RIAR 1170


Todistus 100-vuotismonumenttiin annetusta AREFin lahjoituksesta