Alfa Romeo-Entusiasti Finlandesi ry
10-vuotishistoriikki

Syksyllä 1969 perustettiin Suomeen Alfa Romeo -merkkiklubi Club Finlandese Alfa Romeo. Toiminta oli lähinnä maahantuojan Suomen Koneliike Helkaman järjestämää. Toimintaa veti mm. Helkaman myyntipäällikkö Raimo Lehtonen ja Apu-lehden numerossa 49/1969 klubin perustamisesta kertovassa jutussa mainittu Ronnie Kaspi.

Klubi järjesti Keimolan moottoriradalla muutaman tilaisuuden, joihin minäkin tuoreena alfistina sain kutsun. Keimolan tapahtumissa ajettiin rataa, tutustuttiin uusiin Alfa Romeoihin - muun muassa uuteen 2000-sarjaan, seurusteltiin alfistien kesken, katsottiin filmejä ja kuultiin maahantuojan uutiset.

Tapahtumissa näyttivät taitojaan myös silloiset ratatähdet, joiden kilpailutoimintaa Alfa Romeolla maahantuoja tuki. Valitettavasti toiminta lopahti melko pian vuonna 1972. Syynä oli ehkä maahantuojan kiinnostuksen heikkeneminen klubitoimintaan tai vetäjien innostuksen laimeneminen. Se oli vahinko, sillä alfistit olivat selvästi kiinnostuneita tämänkaltaisesta toiminnasta.

Muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen merkkikerhotoiminta alkoi taas kiinnostaa. Keskustelin asiasta tapaamieni alfistien kanssa. Eräs heistä oli juuri Alfa Romeon hankkinut työtoverini Ralf Eklund.

11.6.1979 perustin neljän alfistituttavani kanssa Club Alfa-Romeo Finland ry:n. CARF toimi varsin monipuolisella ohjelmalla n.10 vuotta. Sitten sen toiminta alkoi vahvasti yksipuolistua käsittämään lähes yksinomaan ratakilpailuja. Tämä johti siihen, että muutamien alfistien kesken päätettiin spontaanisti perustaa uusi Alfa Romeo kerho, joka keskittyy koko perheen yhteiseen harrastukseen.

AREF:n perustaminen 28.2.1993
AREF:n perustajat olivat nopeita käänteissään. Sunnuntaina 28.2.1993 kehittelin klubille nimen ja kirjoitin AREF-yhdistyksen säännöt, josta syntyi kolme sivua tekstiä. Allekirjoitettuamme Evan kanssa laatimani perustamiskirjan kävimme Malisilla ja Kärkkäisillä hakemassa heiltä siihen allekirjoitukset. Perustamiskokous pidettiin samana päivänä klo 18.00 alkaen Ralf Eklundin kotona Nikkilässä. Kokoukseen osallistuivat Ralf Eklund, Eva Jaatinen, Timo Jaatinen ja Kari Killström.

Kokouksessa luettiin ja hyväksyttiin Alfa Romeo-Entusiasti Finlandesi -nimiselle yhdistykselle laaditut säännöt ja Ralf Eklund sekä Kari Killström allekirjoittivat yhdistyksen perustamisasiakirjan. Aikaisemmin päivällä perustamiskirjan allekirjoittivat Timo ja Eva Jaatinen, Matti ja Ritva Malinen sekä Olli Kärkkäinen. Perustajia oli siis seitsemän.

Ehdotin klubille englanninkielistä nimeä, mutta kaikki perustajat olivat italiankielisen version kannalla. Alfa Romeo-Entusiasti Finlandesi syntyi perustajien "entusiasmista" ja kiintymyksestä Alfa Romeoon sekä halusta toteuttaa harrastustaan monipuolisesti toimivassa klubissa. Perustamiskokous valitsi yhdistyksen ensimmäisen hallituksen puheenjohtajaksi Timo Jaatisen, varapuheenjohtajaksi Ralf Eklundin, sihteeriksi Olli Kärkkäisen ja rahastonhoitajaksi Eva Jaatisen.

Hallitus oli tarkoitettu väliaikaiseksi seuraavaan sääntömääräiseen yhdistyksen kokoukseen saakka ja sen tarkoituksena oli saattaa toiminta käyntiin. Varsinaisiksi tilintarkastajiksi valittiin Ritva Malinen ja Arto Lehtimäki, jotka ovat toimineet AREF:n tilintarkastajina koko kuluneen 10-vuotisjakson. Kokous päätti avata yhdistykselle luotottoman pankkitilin SYP Erottajan konttorissa, jossa Hannele Kärkkäinen oli silloin työssä. Tilin käyttöoikeus päätettiin antaa puheenjohtajalle ja rahastonhoitajalle. Lisäksi kokous päätti laatia tiedotteen yhdistyksen perustamisesta ja lähettää sen jäsenhakemuskaavakkeineen Alfa Romeon omistajille Suomessa. Päätettiin myös tiedottaa asiasta seuraavia: Italkon Oy, Italian Kulttuuri-Instituutti, Italian lähetystö, Italian valtion matkailutoimisto E.N.I.T. ja Mobilisti-lehti. Yhdistys oli siis perustettu ja toiminta saattoi alkaa.

Klubin rekisteröinti
Yhdistyshän voi aivan hyvin toimia myös rekisteröimättömänä. Halusimme AREF:n kuitenkin yhdistysrekisteriin sillä rekisteröinti antaa yhdistykselle tiettyä vakuuttavuutta ja tekee siitä oikeustoimikelpoisen. Perustamiskokouksen pöytäkirjamerkintä kertoo, että "Päätettiin välittömästi ilmoittaa yhdistys merkittäväksi yhdistysrekisteriin. Tehtävä annettiin Timo Jaatiselle." Kolme päivää myöhemmin eli 3.3.1993 vein yhdistyksen perustamisasiakirjat henkilökohtaisesti Helsingin Itäkeskuksessa silloin toimineeseen yhdistysrekisteritoimistoon. Myöhemmin yhdistysrekisteri palautti asiakirjat vaatien paria pientä muutosta sääntöihin. Kun asia ei tuntunut edistyvän, lähetin rekisteritoimistoon 26.10.1994 päivätyn kirjeen, jossa toivottiin rekisteröintiasian pikaista käsittelyä. Perusilmoituksen jättämisestähän oli silloin kulunut jo vuosi ja kahdeksan kuukautta. Viikkoa vaille kaksi vuotta AREF:n perustamisesta se hyväksyttiin merkittäväksi yhdistysrekisteriin. Päätöspäivä oli 21.2.1995 ja yhdistyksen rekisterinumero on 162831.

Tiedottaminen ja jäsenhankinta
Perustamiskokous 28.2.93 oli päättänyt tiedottaa Suomen alfisteja perustetusta klubista. Hallitus käsitteli tiedotusasiaa kokouksissaan 7.3. ja 4.4. Asiasta käytettiin nimeä "Projekti 3000", koska rekisteröityjä Alfa Romeoita oli silloin Suomessa vähän yli 3000. Osoitetarroista poistettiin kuitenkin autoliikkeet ja useaan kertaan esiintyneet omistajat.

Projekti saatiin päätökseen 26.4.93, jolloin työnsin kärryssä työpaikaltani pihan toisella laidalla olleeseen postiin 2769 joukkokirjettä. Kun ne painoivat 72 grammaa kappale oli lähetyksen yhteispaino 199,3 kg. Postituspäivää edeltävänä viikonloppuna pidettiin työhuoneessani kuuden tunnin postitustalkoot, johon osallistuivat Ralf Eklund, Pentti ja Timo Heikkinen, Markku Aho, Hannele ja Olli Kärkkäinen, Ritva Malinen, Eva ja minä. Projektin kulut katettiin ilmoitustuloilla, jotka saatiin seitsemältä yritykseltä lähettämällä heidän mainoksensa klubin tiedotteen mukana. Koska klubilla ei vielä silloin ollut omaa rahaa tarpeeksi, lainasin rahaa yhdistykselle saadaksemme hankkeesta syntyneet n. 11.000 markan kulut maksetuksi. Usko hankkeen onnistumiseen oli siis kova.

Tiedottaminen toi tulosta. Jo ennen projekti 3000:n toteutumista AREF oli saanut jäseniä. Hallituksen pöytäkirjassa 4.4.93 mainitaan, että "Hyväksyttiin hakemusten perusteella 30 varsinaista ja 8 perhejäsentä". Pöytäkirja 20.6.93 kertoo jäsenasioista seuraavaa: "Hyväksyttiin hakemusten perusteella 42 jäsentä. Todettiin klubin jäsenmäärä 108 varsinaista jäsentä ja 11 perhejäsentä sekä yksi kannatusjäsen." Tällöin oli saavutettu kaksinkertaisesti alkuperäinen vaatimaton tavoite. Perustamisvuoden päättyessä jäseniä oli 190, joista varsinaisia jäseniä oli 172.

Tavoitteena ei ollut alussa eikä myöhemminkään suuri jäsenmäärä vaan pikemminkin pitää jäsenmäärä kohtuullisena ja tehdä kivoja asioita aktiivisella porukalla.

Alkuaikoina lähetimme myös ennen jollakin paikkakunnalla pidettyä kokousta alueellisia tiedotteita yhdistyksestä ja sen toiminnasta. Tällaisia tiedotteita postitettiin esim. 27.6.94 137 kpl Vaasan lääniin ja 12.7.94 Etelä-Hämeeseen 242 kpl.

Vastaperustettu klubi esittäytyi Euroopassa ja muissa maanosissa toimiville 72:lle muulle klubille lähettämälle niille 29.6.94 kirjeen, jonka liitteenä oli Bella Italia -tapahtumassa otettu ryhmäkuva ja klubin ajoneuvomerkki.

AREF:n ajoneuvo-merkki
Tietysti klubin piti saada jäsenten Alfa Romeoihin kiinnitettävä ajoneuvomerkki. Merkistä keskusteltiin ensimmäisen kerran 7.3.93 pidetyssä hallituksen kokouksessa eli viikko perustamisen jälkeen. Merkkiä suunnittelemaan kokoontui Kärkkäisille työryhmä, jossa olivat Olli ja Hannele Kärkkäinen, Ollin arkkitehtiveli, Ralf Eklund sekä Eva ja Timo Jaatinen. Esikuvana meillä oli vuonna 1969 Perustetun Club Finlandese Alfa Romeon kaunis klubimerkki. Halusimme merkistä värillisen vaikka se merkitsikin lisää kustannuksia.

Olli Kärkkäisen idea oli, että merkin vasemman puolen jakaa Suomen lippu Milanon kaupungin vaakunan kanssa. Tämä heraldinen "vääryys" on myös Aresen pääkonttorin tiedossa, mutta siltä taholta ei merkistämme ole esitetty huomautusta.

Merkin toteutuksen värierotteluineen teki silloinen jäsenemme Henrik von Bonsdorff mainostoimisto J. Walter Thompsonilla. Painotyön teki jäsenemme Kauko Käyhkö Mainos Käyhkössä. Meillä oli merkit Alfa Romeoissa, kun kokoonnuimme ensimmäiseen kokoukseemme Helsinki Hurinoihin 8.5.93 Kalastajatorpan pysäköintipaikalla.

Ajoneuvomerkin halkaisija oli aluksi 10 cm, koska halusimme siitä näkyvän ja näyttävän. Seuraavassa painoksessa merkki pienennettiin 7 cm:iin ja se tehtiin lasin sisäpuolelle kiinnitettäväksi, jolloin sen rikkoutumisvaara talvella on pienempi.



Merkistä teetettiin toukokuussa 1994 Suomen Merkkikeskuksessa myös 70 kpl metallipohjalle tehtyä ajoneuvomerkkiä. Merkki on komea, mutta ympärivuotisessa käytössä Alfan keulassa sen värit eivät tahtoneet pysyä kiinni. Klubin merkistä teetettiin 1997 kaunis pinssi ja halkaisijaltaan 5 cm brodeerattu kangasmerkki, joita jäsenet ovat voineet ostaa asusteissa pidettäväksi.

AREF:n lippu
AREF:n perustamisen jälkeen sain ajatuksen klubin omasta lipusta. Ideana oli laittaa klubin värillinen merkki Italian lipun keskelle sen valkoiseen osaan (taas heraldinen vääryys).

Eva vastusteli ajatusta koska hän tajusi, että siinä on hirveä työ. Siitä huolimatta esitin ajatuksen Naantalissa asuvan serkkuni vaimolle Leena Pakariselle, joka on taitava ompelija. Leena ryhtyi empimättä toimeen. Lippu oli isotöinen. Se on tehty ompelemalla eikä painamalla. Merkin kaikki värit ja kirjaimet on ommeltu erikseen. Päätös tilata 110x180 cm kokoinen seinävaate klubikokouksissa käytettäväksi tehtiin hallituksen kokouksessa 20.6.93.



Lippu esiteltiin jäsenille 2.10.93 Raisiossa Suomen Sijoitusautot Oy:ssä pidetyssä kokouksessa. Sen jälkeen se on ollut jatkuvasti esillä klubikokouksissa.

AREF:n pöytästandaari
Huhtikuussa 1994 valmistutimme 50 kpl pöytäviiriä. Sitä on jatkuvasti käytetty erilaisissa kokouksissa.



Standaari on luovutettu joihinkin järjestöihin ja yrityksiin, joissa olemme vierailleet ja sillä on palkittu ansioituneita jäseniä.

AFEF:n toiminta-ajatus
AREF:n säännöt sanovat yhdistyksen tarkoituksesta seuraavaa: Yhdistyksen tarkoituksena on:
  • koota yhteen Alfa Romeo -merkkisten autojen omistajat ja haltijat Suomessa ja luoda heille ja heidän perheenjäsenilleen puitteet merkkiharrastukselle,
  • syventää jäsenten tietoutta Alfa Romeosta sekä valmiutta omatoimiseen Alfa Romeoiden huoltoon, korjaamiseen ja ylläpitoon,
  • kannustaa yhdistyksen jäseniä pitämään Alfa Romeonsa teknisesti ja ulkonäöllisesti alkuperäisessä ja moitteettomassa kunnossa,
  • edistää Suomen Alfa Romeo -kannan säilymistä,
  • edistää yhdistyksen jäsenten tietämystä italialaisesta kulttuurista,
  • edistää ns. herrasmiesautoilua ja vastuuntuntoa liikenteessä.
AREF.n tarkoitus oli heti alusta lähtien järjestää jäsenille miellyttäviä ja hyödyllisiä kokouselämyksiä ja panostaa pikemminkin laatuun kuin määrään. Tarkoitus oli tehdä vuoden kaikista kokouksista luonteeltaan erilaisia eikä toistaa samaa kokousteemaa monta kertaa vuodessa.

Tässä olemme onnistuneetkin. Joinakin vuosina kokouksia on ollut ehkä liikaakin. Yhdistyksen jäsenmäärään suhteutettuna osallistuminen kokouksiin on kuitenkin ollut hyvä. Jäsenille on annettu mahdollisuus vaikuttaa toiminnan määrään ja sisältöön. Vuosikokous onkin joinakin vuosina halunnut muuttaa hallituksen sille esittämää toimintasuunnitelmaa.

AREF:n toimintalinjaan on kuulunut aktiivinen ideointi, kokeilunhalu ja uusien asioiden toteuttaminen. Jotkut toteutukset ovat olleet niin hyviä, että ne ovat kelvanneet muillekin eli toiset ovat matkineet niitä perässä. Olemme siis olleet edelläkävijöitä useissa klubin toimintaan ja näkyvyyteen liittyvissä asioissa.

Ensimmäinen klubikokous
Koska AREF:n perustamisvaihe sujui ripeästi, olimme valmiita kokoontumaan ensimmäisen kerran 8.5.1993 Jaguar-klubin järjestämiin Helsinki Hurinoihin. Oli jännää mennä uuden Alfa Romeo -klubin ensimmäiseen kokoukseen ja tavata siellä vanhoja tuttuja ja myös aivan uusia alfisteja.



AREF:n jäseniä oli tapahtumassa 13 seitsemällä Alfa Romeolla. Ajo lähti Kalastajatorpan pysäköintialueelta ja päättyi mielenkiintoisen reitin ja rastitehtävien jälkeen Järvenperän Essolle Kehä III:n varrelle. Hurinoiden päätteeksi osa meistä ajoi vielä Hyvinkäälle Motosport-messuille, johon Hurinoiden osallistujilla oli maksuton pääsy.

Klubitapahtumia 10-vuotistaipaleelta
Vuosittain toistuneiden "vakiokokousten", kuten vuosikokous, Helsinki Hurinat, Bella Italia ja ratapäivä, lisäksi on järjestetty erilaisia Alfa Romeo-, auto- ja autoiluharrastukseen liittyviä vierailuja yrityksissä ja paikoissa, joihin alfistien ei ehkä muuten olisi ollut mahdollista päästä. Kokoukset ovat yleensä päättyneet yhdessä nautittuun ateriaan. Seuraavassa muutamia tällaisia klubielämyksiä:



Tekniikkakokouksia
Alusta asti on jäsenten mielenkiinto suuntautunut Alfa Romeoiden tekniikkaan, huoltoon ja korjaukseen. Tähän aihepiiriin olemme tutustuneet tekniikkakokouksissa. 29.4.1994 Essem-Huollossa Helsingissä tutustuttiin 4-sylinterisen moottorin venttiilivälysten säätöön. Teoria-alustuksen ja työnäytöksen aiheena oli 4-sylinterisen moottorin venttiilivälysten säätö.



14.10.1995 vierailimme Motoral Oy:ssä tutustuen yritykseen ja sen edustamiin tuotteisiin. Pääteema oli Koni-iskunvaimentimet. Kokous jatkui huollon puolella, jossa testattiin uusia ja käytettyjä iskunvaimentimia testauslaitteessa sekä jäsenten autoissa olevia vaimentimia pudotuskokeella.

16.11.1996 vierailimme Jeti-Auto Oy:ssä ja Espoon Automaalaus Oy:ssä Helsingissä. Tutustuimme yritysten toimintaan ja saimme esitykset sekä työnäytökset auton koritöistä ja maalauksesta.

22.1.2000 pidettiin tekniikkapäivä Italkonissa Helsingissä. Meille esiteltiin Alfa Romeon uudet vaihteistot ja Fiat-konsernin varaosajärjestelmä. Sitä seurasi Lauttasaaren Autokeskuksen asentajan esitys Alfa 75:n ja muiden saman ikäluokan Alfa Romeoiden huoltotoimista kotioloissa tavallisin työkaluin.

30.9.2000 pidettiin Vantaalla Kaasutin Varma Oy:ssä tekniikkakokous, jonka aiheena olivat Alfa Romeoissa käytetyt kaasuttimet, niiden rakenne, toiminta ja huolto.

29.9.2001 pidettiin kokous Järvenpäässä VP-Auto Oy:ssä, jossa Veijo Pesonen esitelmöi museoautoista ja museoautotarkastuksesta.



Yritysvierailuja
2.10.1993 kokoonnuttiin Raisiossa Suomen Sijoitusautot Oy:ssä tutustumaan yritykseen ja autojen ammattimaiseen entisöintiin. Kokous jatkui Turussa Delon Komposiittirakenne Oy:ssä, jossa oli rakennettu Alfa 164 3.0 V6:n tekniikkaan perustuva komposiittirakenteinen konseptiauto. Päätösateria nautittiin Pizzeria Dennississä. 18.10.1997 kokoonnuimme Teboil Oy:n voiteluainetehtaalla ja laboratoriossa Haminassa. Laitoksen johtaja esitteli sen toiminnan ja esitelmöi autovoiteluaineista. Toinen vierailukohde oli RUK-museo.



7.3.1998 pidettiin vuosikokous Tekniikan maailman testikeskuksessa ja Hotelli Pasilassa Helsingissä. TM:n päätoimittaja Mauri Salo esitteli testikeskuksen ja sen laitteiston. Italkon Oy esitteli paikalle tuodun uutuuden Alfa 156 dieselin. Vuosikokousasioiden jälkeen ruokailtiin Malmin Rossossa ja saunottiin Hannu Putkisen työnantajan edustussaunassa.



3.10.1998 tutustuttiin Uudessakaupungissa Valmet Automotive Oy:n toimintaan ja tuotantoon, Uudenkaupungin automuseoon ja kaupungin erikoisuuteen Bonk-näyttelyyn. Lounas nautittiin Gasthaus Pookissa.



2.10.1999 pidettiin syyskokous Kangasalalla, Nokialla ja Tampereella. Kokous alkoi Vehoniemen Automuseoon ja Autoglym-tuotteisiin tutustumisella. Sitten siirryttiin kolonnassa Nokialle Nokian Renkaat Oy:n tehtaalle, jossa meille esiteltiin yhtiö sekä sen tuotteiden kehittäminen ja testaaminen. Renkaiden valmistukseen perehdyimme kiertämällä tehtaan valmistusprosessin raaka-aineista valmiisiin tuotteisiin. Päätteeksi nautittiin ateria Tampereella Panimoravintola Plevnassa.



Kesäretkiä
8.6.1994 tehtiin ensimmäinen kesäretki Kangasalle. Kokoonnuimme Haralanharjulla ja tutustuimme Elias Lönnrotin muistomerkkiin ja näkötorniin. Harjulta siirryimme kolonnassa Tieliikennemuseo Mobiliaan. Tilaisuuden huoltokoulutus käsitti Alfa Romeon sisä- ja ulkopuolisen puhdistuksen ja vahauksen Autoglym-tuote-esittelyn muodossa.



17-18.6.1995 Teimme kesäretken Ähtäriin. Se oli AREF:n ensimmäinen kaksipäiväinen tapahtuma. Ohjelmassa oli huoltokoulutusta, saunomista, uintia, ruokailua ja illanviettoa sekä tutustuminen Ähtärin automuseoon ja eläinpuistoon.



15-16.6.1996 tehtiin kesäretki Lammille Evon metsäopistolle. Kokous käsitti opiston historian ja toiminnan esittelyn, Lammin pellavamarkkinat, huoltokoulutusta, illanvieton saunomisen ja grilliruokailun merkeissä sekä dia-esityksen Italiassa pidetystä RIAR:n kokouksesta.



17-20.6.1997 yhdistettiin kesäretki Pietarsaaressa pidettyihin kansainvälisiin Alfa Romeo Montreal Treffeihin, joka oli erittäin monipuolinen ja mielenkiintoinen tapahtuma. Kansainvälisyyttä kokoukseen toivat Saksasta, Itävallasta, Sveitsistä ja Hollannista saapuneet Montrealistit.



6.6.1998 tehtiin kesäretki Länsi-Uudellemaalle. Kokoonnuimme Snappertunan vanhalla puukirkolla. Kolonnassa siirryttiin Raaseporin linnaan, johon tutustuimme oppaan johdolla. Linnasta ajettiin "Snappertuna-rally" Tammisaareen maittavalle lounaalle.



7-9.8.1998 vietetty AREF:n 5-vuotisjuhlakokous Ahvenanmaalla oli kansainväliset mitat täyttävä kokous. Laivamatka tehtiin Turusta Maarianhaminaan. Lauantain ja sunnuntain aikana suoritettiin "Mille-Åland" -ajo, johon sisältyi rastitehtäviä ja tutustumiskohteita - mm. museolaiva Pommern ja Kastelholman linna. Lauantai-ilta vietettiin Alfa-näyttelyn, saunomisen ja juhlaillallisen merkeissä Hotelli Eckerössä.




12-13.6.1999 kesäretki Saimaan ympäri oli varsin mittava hanke. Retki alkoi Ristiinassa Kallioniemen kesäravintolassa ja jatkui Linnavuori-Pistohiekoille lounaalle ja Puumalan kautta Savonlinnan, jossa tutustuimme Olavinlinnaan. Yöpymispaikka oli Kerimaan lomakylässä, jossa nautittiin savusaunasta, uimisesta ja juhlaillallisesta. Aamiaisen jälkeen retki jatkui Punkaharjulle Retretin taidenäyttelyyn ja Imatran Valtionhotelliin lounaalle. Kumpanakin päivänä reitin varrella oli reittitehtävä, jossa oli tietopuolinen ja toiminnallinen osuus. Kierros päättyi kakkukahveihin ja palkintojen jakoon Savitaipaleen Kiesilän Kievarissa.




1.7.2000 järjestettiin sisältörikas Cuore Sportivo -päivä, jonka alkuosa sisälsi sporttisia ajoharjoitteita ja lounaan Alastaron moottoriradalla. Sieltä ajettiin kolonnassa Turkuun, jossa tutustuttiin oppaan johdolla Väinö Aaltosen ja Pablo Picasson töiden näyttelyyn. Kolonna jatkui Rymättylään Mahilan tilalle, jossa nautittiin saaristolaispitopöydän herkkuja.



4-6.8.2000 järjestettiin Rally Festivo Alfa Romeo 90 eli Alfa Romeon 90-vuotisjuhla-ajo. Kokous alkoi perjantaina Hankasalmen Revontulessa seurustellen ja aterioiden. Lauantaina Alfa Romeot suunnattiin Kuopion ja Siilinjärven kautta Lastukosken rastille ja edelleen Laakajärvelle yllätyskohteeseen biisonitilalle. Lounas nautittiin tilan päärakennuksen tuvassa. Ajo jatkui Vuokatinvaaralle, jossa kuulimme paikkakunnan esittelyn. Hotelli Suvikkaaseen asettumisen jälkeen odotti toinen yllätyskohde Vuokatin hiihtoputki. Hiihdon ja potkukelkkailun jälkeen seurasi Alfa Romeo -näyttely Sotkamon torilla ja kävelyretki Hiukan Hiekoilla. Savusaunan ja lipunnoston jälkeen kohotimme lasimme 90-vuotiaalle Alfa Romeolle, jolloin metsästä asteli Havukka-Ahon ajattelija antamaan alfisteille uutta näkökulmaa arkielämän ilmiöihin jota seurasivat kulinaariset ja musiikilliset nautinnot. Sunnuntaina ajo jatkui Saukkovaaralle tarkkuusajotestiin ja Hyrynsalmelle Autioiden huvilalle Seitsenoikeaan, jossa saunottiin, uitiin, grillattiin, suoritettiin Alfojen Concorza d´Eleganza -arvostelu, jaettiin palkinnot ja juotiin päätöskahvit.






9-10.6.2001 järjestettiin kesäretki Kotkan seudulla. Munkkisaaren majalla nautittujen pullakahvien jälkeen osallistujat kuljetettiin tilatakseilla Kymijoen yläjuoksulle, josta alkoi koskenlasku. Se keskeytettiin välillä lounaan ajaksi. Sitten lasketeltiin Alfa Romeoilla Langinkoskelle keisarilliselle kalastusmajalle, johon tutustuttiin oppaan johdolla. Sitä seurasi saunominen, juhlaillallinen, musiikki- ja flamenco-esitykset sekä yöpyminen Leporannassa. Sunnuntaina teimme retken Vire-aluksella Haapasaareen, jossa tutustuimme merivartioaseman toimintaan, Haapasaaren Osuuskauppaan, kirkkoon ja kirjastoon.




4.8.2002 ajettiin Sammatissa Lönnrotin kierros. Tutustuimme Sammatin kirkkoon ja Elias Lännrotin syntymäkotiin Paikkarin Torppaan Lönnrotin 200-syntymävuoden kunniaksi. Sampaalassa tutustuimme Suomessa vuosikokoustaan viettävän 2000/2600-klubin upeisiin Alfa Romeoihin ja söimme lihasoppaa.





Muita kokousaiheita ovat olleet mm. ITC-ajot Helsingissä ja EuroCar-show, jossa AREF:lla on neljä kertaa ollut oma näyttelyosasto sekä kahtena syksynä järjestetty kulttuurikokous teatteriesityksineen ja aterioineen sekä kolmesti toteutettu talvipäivä liukkaan kelin ajoharjoitteluratoineen ja aterioineen. Silloin kun Helsinki Hurinoita ei ole järjestetty, olemme tehneet oman kevätajon.





Kuukausikokoukset
Melko pian sain ajatuksen, että niillä paikkakunnilla, joissa on enemmän jäseniä, voitaisiin kokoontua kuukausittain vapaamuotoiseen tapaamiseen. Ensimmäinen kuukausikokous oli 28.4.94 Cafe Munkassa Munkkiniemen rannassa. Paikka oli aistikas ja kauniilla paikalla, mutta se suljettiin liian aikaisin illalla. Kokeilimme sitten Pukinmäen McDonaldsia Kehä I:n varrella ja Shellin huoltoaseman kahviota Ruskeasannassa kunnes päädyimme Piipposten suosituksesta Ristorante Villettaan Ruusulankadulla Helsingissä. Pari kertaa olemme kokeilleet ravintoloita Zio Pepe ja Benjam´s Bistro. Kuukausikokoustoiminta aloitettiin Oulussa huhtikuussa 2000 ja Tampereella 28.3.2002




Klöverbladet-lehti
Hallituksen kokouksessa 7.3.93 annettiin Ralf Eklundille tehtäväksi informoida Ruotsin klubin puheenjohtaja Lars Engleniä AREF:sta ja varmistaa Klöverbladet-lehden toimituksen jatkuminen uuden klubin jäsenille. Näin Ruotsin klubin Klöverbladetista tuli myös AREF:n jäsenlehti. AREF:lla oli Klöverbladetin numerosta 3/93 numeroon 1/95 eli 11 lehdessä kaksisivuinen suomenkielinen aukeama siitäkin huolimatta, että omaa Entusiasti-lehteämme alettiin toimittaa huhtikuusta 1994 lähtien. Alussa yhdistyksen asioista ja kokouksista tiedottaminen tapahtui myös postitetuilla monisteilla - jäsentiedotteilla. Niitä kirjoitti tarpeen mukaan hallituksen puheenjohtaja ja postittaminen tapahtui Eva Jaatisen avustuksella. Jäsentiedotteita on lähetetty sen jälkeenkin tarvittaessa Entusiasti-lehden välissä.

Entusiasti-lehti
Tietysti mielessä kävi joskus yhdistyksen oma lehti. Se tuntui kuitenkin kaukaiselta ja rahaa vaativalta ajatukselta. Ei kuitenkaan mennyt kovin kauaa, kunnes Timo Heikkinen teki aloitteen oman lehden tekemisestä. Hän tarjoutui myös toimittamaan lehden.

Koska yhdistyksessämme on aina ajateltu taloudellisesti, päätettiin lähteä varovasti ja vaatimattomasti liikkeelle. Lehdelle pohdiskeltiin nimeä. Timo Heikkinen keksi erään varsin sopivan nimiehdotuksen "Avanti!" (Eteenpäin!), mutta hän hylkäsi sen muistettuaan erään Benito-nimisen alfistin edustaman poliittisen puolueen julkaisseen sen nimistä lehteä aikanaan Italiassa. Lopputulos oli lyhyt ja ytimekäs "Entusiasti".

Oman Entusiasti-lehden ensimmäinen numero 1/94 oli tarkasteltavana hallituksen kokouksessa 14.4.94, minkä jälkeen se pian postitettiin jäsenille. Lehti oli 20-sivuinen ja siinä oli heti monipuolinen sisältö: puheenjohtajan ja toimittajan palstat, tapahtumakalenteri, hallituksen esittely, kirjoitukset Alfa Romeo -mytologiasta ja Alfojen rekisteröinnistä Suomessa, vuoden 1951 Alfa Romeo 1900M La matta -mallin esittely, teknillisellä palstalla moottorin käynnin säätö, Alfa Romeon historian ensimmäiset vuosikymmenet, muita pikku-uutisia ja jäsenluettelo. Tällä informatiivisella linjalla Entusiasti-lehti on jatkanut kuluneet 10 vuotta.

Entusiastin ensimmäiset 2 numeroa tehtiin Alfa Romeon maahantuojan Italkon Oy:n pääkonttorin kopiokoneella viestintä- ja pr-päällikkö Karin Bäcklundin myötävaikutuksella. Siellä kokoontuivat illalla työajan jälkeen Timo Heikkinen, Ralf Eklund ja Timo Jaatinen kopioimaan, lajittelemaan ja nitomaan. Lehden teko tällä tavalla oli varsin työlästä ja kesti monta tuntia. Italkonin henkilökunta tarvitsi illallakin kopiokonetta tuon tuostakin ja lehden painaminen jouduttiin keskeyttämään moneen kertaan. Lisäksi kone oikutteli varsin usein ja rypisti tai jumiutti A3-paperin. Innostus oli kuitenkin kova ja hikisten tuntien jälkeen lehti oli valmis. Olimme joka kerta ylpeitä lopputuloksesta.

Entusiastin numerosta 1/1995 lähtien se painettiin Itä-Helsingin Mini-Offsetissa Helsingin Puotilassa. Tämä oli suuri helpotus lehden tekemisessä. Lehden ulkoasuun tuli parannus, kun keksittiin käyttää kannessa värillistä paksumpaa paperia. Suurempi muutos tapahtui, kun Hannu Putkinen otti Entusiastin toimittajan tehtävät numerosta 1/1997 lähtien. Otimme tarjouksia kirjapainoista ja päädyimme Tummavuoren Kirjapainoon. Lehti painettiin paremmalle paperille ja kansi painettiin värillisenä kiillotetulle paperille. Hannu halusi uuden vaativamman työn vuoksi luopua päätoimittajan tehtävistä jolloin Reima Flyktman tarjoutui toimittamaan Entusiastia. Reiman ensimmäinen numero oli 2/2000. Tässä vaiheessa Entusiastin ulkoinen ilme muuttui taas, koska Reima halusi tehdä sen oman näkemyksensä mukaan. Nykyinen kehitysversio on ollut numerosta 2/2002 lähtien. Numerosta 1/1995 lähtien Entusiasti on ilmestynyt säännöllisesti neljästi vuodessa sivumäärän ollessa yleensä 20. Yhteensä vuosina 1994-2002 julkaistun 34 Entusiastin yhteinen sivumäärä on 700. Lisäksi tulevat Klöverbladet-lehdissä 3/93-1/95 julkaistut 22 sivua.

Kaikkien toimittajien aikana Entusiasti-lehti on palvellut tarkoitustaan hyvin sen hetkisessä tilanteessa. Säännöllisesti ilmestyvä informatiivinen jäsenlehti onkin tärkeä jäsenistöä yhdistävä tekijä, koska kaikki jäsenet eivät voi osallistua yhteiseen toimintaan kokouksissa.

AREF:n www-kotisivut
Katsoimme vuosikausia ihan tarkoituksella sivusta muiden kotisivutouhuja. Asiasta keskusteltiin ajoittain hallituksessa sekä myös vuosikokouksessa. Klubin ydinjoukko katsoi paremmaksi harrastaa Alfa Romeota klubissamme mieluummin ihan oikeasti eikä Internetissä, ja onhan se myös kustannuskysymys. Asia sai uutta vauhtia, kun 13.2.98 klubiin liittynyt Reima Flyktman valittiin hallitukseen 4.3.2000. Reima, joka on ammatiltaan julkaisutoimittaja ja tuntee tietokoneet ja ohjelmat, teki AREF:n kotisivujen ensimmäisen version ennätysajassa.

WEB-hakemus tehtiin 22.4.2000 ja muutamien meistä riippumattomien kommellusten ja viiveiden jälkeen Telehallintokeskus antoi päätöksensä verkkotunnuksen käyttöoikeuden myöntämisestä 19.9.2000. Siitä lähtien alfistit ovat voineet tutustua klubiimme ja sen toimintaa osoitteessa www.aref.fi.

AREF:n hallitus 10 vuoden aikana
AREF:n sääntöjen 9§ määrittelee hallituksen seuraavasti: "Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, jonka yhdistyksen vuosikokous valitsee varsinaisista jäsenistä. Hallituksen jäsenet valitaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan siten että kaksi hallituksen jäsentä tulee vuosittain erovuoroon. Hallitukseen kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kaksi jäsentä. Hallitus valitsee keskuudestaan sihteerin ja rahastonhoitajan."

Perustamiskokous 28.2.93 oli valinnut "väliaikaishallituksen". Viikon kuluttua perustamisesta eli 7.3.93 pidetyn hallituksen kokouksen pöytäkirja toistaa perustamiskokouksen päätöksen tehtävien jaosta: "Päätettiin jakaa perustajajäsenistä valitun hallituksen tehtävät seuraavasti: puheenjohtaja Timo Jaatinen, varapuheenjohtaja Ralf Eklund, sihteeri Olli Kärkkäinen, rahastonhoitaja Eva Jaatinen. Perustamiskokouksessa valittu hallitus toimii perustamisvaiheen ajan toistaiseksi kunnes yhdistyksen kokous toisin päättää." Eri vuosikokousten valitseman hallituksen kokoonpano on ollut oheisen taulukon mukainen.




Vuoden Entusiastit
Joskus vuonna 1996 sain ajatuksen, että yhdistys voisi vuosittain palkita jonkun ansioituneen jäsenen valitsemalla hänet Vuoden Entusiastiksi. Vuoden Entusiasti on AREF:n varsinainen jäsen, joka on toimintavuoden aikana aktiivisella, neuvokkaalla, hyödyllisellä, uhrautuvalla tai muuten merkittävällä tavalla klubissamme toimien ansainnut Vuoden Entusiastin arvon. Kiertopalkintona on ollut Hannu Putkisen valmistama upea kilpi, johon Vuoden Entusiasti saa oman hopealaattansa.

Vuoden Entusiastit järjestyksessä: 1996 Eva Jaatinen, 1997 Hannu Putkinen, 1998 Petteri Piipponen, 1999 Timo Jaatinen, 2000 Reima Flyktman ja 2001 Harri Järvelin.



Kansainväliset yhteydet
AREF:lla on alusta saakka ollut yhteyksiä muiden maiden Alfa Romeo -klubeihin sekä alfisteihin ja Entusiasti-lehti on lähetetty vastavuoroisuusperiaatteella muutamalle klubille. AREF:n jäsenet ovat osallistuneet klubikokouksiin mm. Ruotsissa, Tanskassa, Saksassa, Hollannissa, Luxemburgissa, Itävallassa, Italiassa ja USA:ssa. Itselleni tämä on ollut mahdollista neljän ulkomaisen klubin jäsenenä. Suomalaiset Alfa-entusiastit ovat luoneet yhteyksiä sekä klubien välillä että henkilökohtaisella tasolla. Ulkomailla tiedetään, että Suomessakin on intohimoisia Alfa Romeon harrastajia.

Lopuksi
Tämä historiikki osoittaa, että AREF:n ensimmäisen vuosikymmenen aikana tehty työ ja aikaansaannokset ovat olleet Suomen oloissa varsin mittavat. Vannoutuneena alfistina minusta on ollut mieluisaa ja mielenkiintoista saada olla perustamassa AREF:ia ja viemässä sen toimintaa eteenpäin. Ilman asiasta innostunutta hallitusta ja jäsenistöä tämä kaikki ei olisi onnistunut. Erityisesti haluan kiittää Evaa saamastani tuesta ja avusta sekä Alfa Romeo -harrastuksen jakamisesta kanssani AREF:ssa. Myös Alfa Romeon maahantuoja Italkon Oy on ymmärtänyt hyvin toimivan merkkikerhon merkityksen Alfa Romeon maineelle ja imagolle sekä alfistien merkkiuskollisuudelle.

Toivon, että AREF:ssa säilyy se miellyttävä ja rakentava henki, joka on vallinnut klubissa kuluneen 10 vuoden aikana. Toivon myös, että jäsenten kiintymys ja ymmärtämys Alfa Romeota kohtaan kasvaa ja että jatkuvasti löytyy asialle vihkiytyneitä "entusiastisia" jäseniä, jotka vievät toimintaa eteenpäin, varsinkin kun olen hyvää vauhtia huristelemassa seniorialfistien riveihin.

Timo Jaatinen