RALLY FESTIVO ALFA ROMEO 90 ANNI Kainuussa 4.-6.8.2000 Perjantai Neljä uutta Golden Lodgea kannessa, 6,5 litraa tuoretta mineraaliöljyä öljypohjassa seuranaan Alfa Romeo Ricambi Originali -suodatin, uusi patruuna ilmanputsarissa, 53 litraa 99:ä tankissa, heinäkuussa Afralta haetut AR 105.14.30.015.02 ja AR 105.41.30.003.00 (keskimmäinen ja takimmainen äänenvaimennin) juuri asennettuina ja uusi Autoglym pinnassaan odottaa Berlina autokatoksessa perjantai-iltapäivän lähtöä. Tai sitten ei... Kaikki on siis viimeisen päälle suunniteltu, mutta toteutus alkaa pahasti ontua. Työt sotkevat huvit: koko matkaa edeltävä viikko pelkkää reissaamista ja lähtöpäivänä perjantaina vielä palaveri Tampereella, eli noin 500 km lämmittelyautoilua 156:lla ennen odotettua juhlarallya. Ehdin takaisin Kotkaan vasta puoli kuudeksi; pikaisesti papusoppaa poskeen ja matkalaukut Berlinaan. No, huolto jäi tekemättä, mutta matkaan päästiin tasan kuudelta. Onneksi äänenvaimentimet sentään tulivat asennetuiksi. Hankasalmelle pitäisi saapua perjantaina kello 20 - 21:n välisenä aikana. Valitsimme reitin Kotka - Kouvola - Mikkeli - Kangasniemi - Hankasalmi. Kangasniemellä alkoi jo tuntua siltä, että näinköhän ehdimme illallispöytään. Tie Kangasniemeltä pohjoiseen osoittautui yllättäen Alfa-tieksi: hyvä kestopäällyste ja mukavasti mutkia, enimmäkseen hyvä näkyvyys. Näin aina vanhalle lääninrajalle asti, josta alkoi öljysoratyömaa!? Käsittämätöntä! Jarrua! Mutta aina sinne asti osoittautui Berlina taas kerran joutuisaksi kulkuneuvoksi kaikkien neljän renkaan kiljuessa kilpaa kuljettajan kanssa. (Eeva-Liisa tosin istui tavallista hiljaisempana vieressä). Ehdimme kuitenkin nippa-nappa yhdeksäksi perille. Niinpä perjantai-iltana 4.8. seisoi toistakymmentä Alfaa enimmäkseen kyljet kiiltävinä Hankasalmelaisen hotelli Revontulen pihamaalla. Sisällä ravintolassa istui Entusiasteja illallisella "nauttien" kylän miesten ja naisten laulutaidoista. Paikalla oli niin Kara kuin Åkekin. Seuraavan aamun ohjelmassa oli noin 400 kilometrin siivu Sotkamoon, joten me kaksi maltoimme jo kohtuullisen varhain jättää paikkakunnan kultakurkut harjoittelemaan ja vetäydyimme morsiushuoneeseemme, jonka arpaonni oli meille suonut. Sinnikkäimmät kuitenkin säätivät sytytyksiä ja laskivat Camber-kulmia vielä pitkälle kesäyöhön. Lauantai Lauantaiaamu valkeni lämpimänä ja aurinkoisena. Aamiaisen jälkeen viimeistenkin Romeoiden (Alfan kuuluisin malli Giulia loisti valitettavasti poissaolollaan) keuloihin kiinniteltiin juhlarallyn edustavat kyltit (a'la Monte Carlo). Eva ja Timo Jaatinen jakoivat kullekin autokunnalle matkapähkinäksi pari arkkia Alfa Romeon historiaan liittyviä kysymyksiä, jotka lienevät aiheuttaneet kynsienpureskelua muuallakin kuin meidän Berlinassamme. Noin Nilsiän korkeudella olevalla Lastukoskella pidimme kevennystauon ja heitimme perinteisesti tikkaa (ohi meni). Eva sanoi mietintäajan päättyneen ja keräsi aamulla jaetut kysymyslomakkeet pois. Timo komensi joukon numerojärjestyksessä matkaan ja kertoi Petteri Piipposen kehuneen seuraavaa taivalta mutkaiseksi, hyväpintaiseksi ja harvaan liikennöidyksi kuin italialaisille autoille tehdyksi. Tienkuvaus oli osuva, mikä saikin letkaa vetävän Tapani Kosaman 166:n lähestulkoon lentoon. Ja meidän oli ihan pakko kokeilla tehopainoeroa 166 TS vastaan Berlina 2000 (155 hv / 1600 kg ja n.140 hv / 1110 kg). Ohi ei menty, mutta kuudetta vaihdetta olisi kyllä välillä tarvittu. Pikataipaleen päätyttyä Petteri ja Tanja Piipponen odottelivat meitä tien varressa perheautossaan GT-junnussa, ja reitti kääntyi vähemmän hyväpintaiselle pikitielle. Petteri johdatteli letkan etapin päätepisteeseen Laakajärvelle, jossa muutaman pölisevän soratiekilometrin jälkeen törmäsimme aitoihin biisoneihin?! Melko massiivinen yllätys Kainuun metsissä, yli 1000-kiloinen Pohjois-Amerikan buffalo vahtimassa laumaansa suomalaisella niityllä. Filmiä paloi, ja ennakkoluulottomat nuoret yrittäjät Jussi Kärnä ja Kari Huttunen Kainuun Biisonista (puhelin 08- 661 827) valistivat kiinnostuneita Entusiasteja näiden tasankointiaanien raaka-aine- ja ravintolähteiden elintavoista. Tutustumisen jälkeen ajoimme tilalle, jossa aamulla kalastetuista taimenista keitetty supisuomalainen kalasoppa kera kainuulaisen ruislimpun ja hienoksi pilkotun sipulin jo odotteli. Santsikierroksia tuli tehtyä enemmän kuin yksi. Emäntämme Anne Kärnä ja Minna Huttunen olivat selvästikin valmistautuneet tähän, sillä herkullinen keitto ei päässyt loppumaan kesken. (Suu söisi, vatsa vetäisi, vaan ei kestä heikot sääret, sanoivat jo muinaiset suomalaiset). Aikamme järvimaisemaa ihailtuamme ja pihanurmikolla lepäiltyämme saimme vielä kahvit ja marjapiirakkaa, kunnes Petteri jo hoputteli jatkamaan matkaa kartalla ylöspäin. Parhaat kiitoksemme mukavalle isäntäväelle ja terveisiä biisoneille! (Lauma on kuulemma taas kasvanut yhdellä yksilöllä). Ylös ajettiinkin, liput liehuen aina Vuokatinvaaran päälle, ohi paikallisen lehtikuvaajan objektiivin. Ylhäällä parkkipaikalla silmiin pisti tutun näköinen punainen auto; Eila ja Esko Autio kera koiransa ja Bertonensa odottelivat jo meitä. Petteri esitteli ylpeänä paikkakunnan omana poikana seudun historiaa ja nykyisyyttä arsin ansiokkaalla tavalla. Timo kertoi paikalle saapuneelle lehdistölle tästä meneillään olevasta maailman pohjoisimmasta Alfa Romeon 90-vuotisrallystamme. Vuokatinvaaralta Petteri johdatti meidät täysin toisenlaiseen, lumiseen maailmaan. Paikka oli tietysti Vuokatin maailmanerikoisuus, hiihtoputki. Kyllä oli japanilaishiihtäjillä ihmettelemistä, kun Suomi-neidot testasivat aerodynaamisia potkukelkkoja kesämekoissaan ja korkokengissään. Innokkaimmat Entusiastit kävivät ottamassa kunnon hiet suksilla. Virkistävä kokemus keskellä kesää. Tunnin hiihtelyn jälkeen kolonnamme lipui liput liehuen Sotkamon torille, jossa media jälleen jo odotteli harvinaisia vieraitaan. Jätimme autot muodostelmaan paikkakuntalaisten ihailtaviksi. Pari vielä kasvussa olevaa tulevaisuuden Alfistia lupasi vahtia kalustoamme, ja Jaatisen Timo jäi taas suustaan kiinni (lue: haastateltavaksi torille). Me muut lähdimme Petterin ja Tanjan johdattamina iki-ihanalle Hiukan uimarannalle. Silmän kantamattomiin pehmeää hiekkaa, matalaa lämmintä vettä ja auringonpaistetta. Eeva-Liisa ei voinut vastustaa laineiden kutsua, vaan kahlasi järveen. Uimapuvun jäätyä autoon sai laineiden kutsu kuitenkin jäädä tältä päivältä vastaamatta. Auringon deklinaatiokulma antoi pian ymmärtää, että hotelli Suvikkaan savusauna saattaisi jo olla kylpykunnossa. Kodikas perhehotelli oli kokonaan meidän käytössämme ja kymiläissyntyinen isäntämme Jorma Suvikas oli pannut parastaan; löyly oli lempeää ja muutama pulahdus lähdelampeen ja vielä järveen kruunasi elämyksen. Kauniimpien Entusiastien kylpiessä Jorma lainasi meille painepesuria, ja pian kiilsivät Romeoiden kyljet jälleen pölystä puhtaina. Auringon laskiessa keräännyimme juhlatamineisiin sonnustautuneina pihamaalle kohottamaan kuplivan onnittelumaljan 90-vuotiaalle Alfa Romeolle. Tilaisuuteen ilmestyi metsästä sattumoisin myös itse Havukka-Ahon ajattelija reppuineen ja piippuineen (alias Hannes Väyrynen) ja antoi meille teknistyneille yksilöille uutta näkökulmaa arkielämän ilmiöihin. Illan viiletessä siirryimme sisälle juhlapöydän ääreen. Jorma Suvikas joukkoineen todella yllätti meidät; silmät sulkien ja vain makuhermoihinsa luottaen olisi voinut luulla olevansa Italiassa eikä Kainuussa. Illan nautinnot eivät rajoittuneet ainoastaan kulinaristiseen puoleen: Petterin ja Tanja nuori ja kaunis lapsenvahti Johanna Piipponen saapui alakertaan nukutustehtävästä selvittyään ja esitti meille sensuelleja tangoja. Tyttö oli tämän vuoden tangokuningatarkandidaatteja, eikä syyttä. Sunnuntai Sunnuntaiaamuna hyvästelimme Jorma Suvikkaan ja suuntasimme Milano-merkit kohti pohjoista, Ristijärven ja Hyrynsalmen suuntaan. Ja jälleen oli Evalla Alfa-historialliset kysymysarkit valmiina kartturin täytettäväksi. Saukkovaaralla pysähdyttiin testaamaan kuljettajien tarkkuusperuutustaitoja; uudemmilla malleilla osoittautui olevan hienoinen etulyöntiasema peilien määrän ja koon ansiosta. Saukkovaaralta edelleen pohjoista kohti, nyt Esko ja Eila Aution johdattamina Hyrynsalmelle ja Seitsenoikeaan. Autiot olivat lämmittäneet saunan kesäpaikassaan, aurinko lämmitti Eskon vastavalmistuneella terassilla ja makkarat paistuivat kodassa. Suomalainen kesä parhaimmillaan. Iltapäivän aikana raati syynäsi autot päältä ja sisältä päästäkseen yksimielisyyteen Concorza d'Eleganza -voittajasta. Kokonaispisteitä keräsi eniten loppujen lopuksi Timo Jaatisen 16-vuotias, 78.000 km ajettu alkuperäisessä kunnossa oleva GTV-6, jonka ainoaksi kauneusvirheeksi löytyi Suomessa asennetut huomiovalot. Timo lupasi korjata asian. Kahvikupposen ääressä jaettiin myös rallyn kokonaiskilpailun palkinto, joka meni Reima Flyktmanin perheelle reilulla marginaalilla. Kauimpaa tulleena palkittiin Tapani Kosamo perheineen, jotka olivat autoilleet Hankasalmelle Oulusta asti. Tapanille luovutettiin myös kerhon pöytästandaari eli -viiri käytettäväksi Oulun seudun Entusiastien paikalliskokouksissa. Eila ja Esko Autiolle luovutettiin samoin kerhon pöytäviiri kiitoksena entusiastisesti järjestetystä tapaamisesta Seitsenoikeassa. Myöhäisen iltapäivän tunteina autokunnat lähtivät yksitellen kotia kohti. Ajomatkaa kertyi yhdellä jos toisellakin satoja kilometrejä. Me tankkasimme Berlinaan bensaa ja muutaman desilitran hyvää mineraaliöljyä Sotkamossa, emmekä malttaneet olla kävelemättä vielä kerran Hiukan uimarannalle. Tällä kertaa oli uimapuku ja -housut mukana, ja jatkoimme matkaa tukka kosteana. Toiveet eivät loppuneet siihen: Eeva-Liisa halusi vielä käydä Kolilla! Matka sinne sujui hienosti, katselimme auringonlaskua Ukko-Kolilta ja söimme pienen iltapalan. Illan tullen alkoi sataa, ja sen jälkeen pikku harmeja ilmaantua. Pitkillä valoilla ajaessa alkoi latausvalo hohtaa himmeää valoa. Puolisen tuntia meni kaikki hyvin, mitä nyt sade yltyi kaatosateeksi. Yhtäkkiä hävisi Berlinasta kaikki sähköt (sytytysvirta mukaanlukien) sekunnin murto-osaksi ja moottori oli sammua vauhdissa. Onneksi virta palasi samantien. Sama toistui taas kymmenen minuutin kuluttua. Hämmästys oli kabiinissa suuri ja ulkona säkkipimeää. Samalla muistin, että MagLite oli kiireessä jäänyt 156:een. Radio ja puhallin kiinni ja valot puolikkaille, se tuntui helpottavan. Joka kerta, kun yritin pitkiä valoja, alkoi virta pätkiä. Vauhti täytyi jatkossa tiputtaa Volkswagen Polo -tasolle, ettei nokalla tarvinnut polttaa neljää lamppua yhtä aikaa. Saaren pitäjässä oli pakko tankata automaatista, mutta moottoria en uskaltanut sammuttaa. Joutsenon kohdalla kävi meillä tuuri, hirvellä ei. Se oli luottanut pimeään ja sateeseen ja päättänyt ylittää tien. Pahaksi onneksi oli kohdalle sattunut linja-auto, ja hirvi oli mennyt lihoiksi. Sen ruho oli hengettömänäkin pelottavan iso. Paikalle oli juuri pysähtynyt kaksi henkilöautoa, joten jatkoimme matkaa. Sinitakit tulivat valot vilkkuen vastaan Mälkiän kohdalla. Me seurasimme punaista Poloa Haminaan asti ja selvisimme kotiin Kotkaan hetkellisillä virtakatkoilla peloteltuina vasta pitkälti keskiyön jälkeen. Seuraavana aamuna ei Berlina enää startannut, eikä virtaa ollut edes kellolle! Raavin päätäni ja löysin lopulta vian: päävirtajohto oli katkennut starttimoottorilla olevasta liittimestä! Kaikeksi onneksi johto oli katkennut liittimen sisällä, ja sen pää oli pysynyt holkissa antaen meille virtaa kotiin asti, tosin pienillä katkoksilla. Latausvalon hohtaminenkin korjaantui uudella jännitesäätimellä. Itse 35 ampeerin laturi osoittautui antavan peräti 40 A. Tulipa sekin tarkastetuksi. Ja onpahan auto taas valmiina seuraavaa retkeä varten. Parhaat kiitoksemme kaikille retken järjestäjille, taisi olla kerhon hienoin retki, ainakin toistaiseksi! Jäämme jännityksellä odottamaan vuotta 2010. Eeva-Liisa Virtanen ja Heikki Kuokka